Lähdössä Intiaan? Ohjeita matkaajalle.

Seuraavat neuvot on todettu paikkansa pitäviksi ainakin neljässä Intian osavaltiossa (Länsi-Bengali, Uttar Pradesh, Rajastan & Delhi)

         Intia matkakohteena

• Tarkkaile Intian sääoloja etukäteen ja mieti reissun ajankohtaa myös niiden perusteella. Monsuunin aikana kastuu varmasti ja kaikkialla tulvii, talvijaksolla on mielyttävät säät, mutta paljon turisteja. Loppukeväästä monsuuniin asti pääsee nauttimaan kohteista ilman älytöntä turistilaumaa, mutta lämpötilat alkaa olla jo hermoja raastavan kuumia, niin ettei ulkona enää yksinkertaisesti jaksa, eikä halua olla, oli siellä mitä nähtävyyksiä tahansa.
• Älä lankea yleishypen ansaan: Intiassa on oikeasti varsin turvallista. Pahimmat turvattomuudet tulee liikenteestä (joko auton kyydissä tai kävelijänä) tai huonosta hygieniasta. Taskuvarkaudet, ryöstöt jne. on turisteille oikeasti äärettömän harvinaisia, joten älä pilaa Intian matkaasi ylivarovaisuudella. Perus 'common sense' riittää. Naiset voivat kokea olonsa Intiassa hieman turvattomammaksi, mutta heillekin pelkkä kirkas järki ja yleinen perusvarovaisuus riittävät jo takaamaan turvallisen reissun.
• Englannilla pärjää Intiassa hyvin. Älä kuitenkaan yritä puhua liian monimutkaista tai hienostunutta englantia, vaan käytä yksinkertaisia lauseita ja puhu ja riittävän selkeästi ja hitaasti.
• Intia koostuu lukuisista eri osavaltioista, joissa on omat paikallishallintonsa. Tavat, hinnat, kielet, kulttuuriset seikat, käytänteet ja lait (esim. alkoholi-ikäraja) voivat vaihdella osavaltiosta toiseen.
  
  

         Matkustuksen käytännönjärjestlyitä

• Delhiä tai Goa:a pidemmälle ei kannata ostaa ”pakettilentoja”. Halvemmalla pääsee jos ottaa huokean lennon sisään Intiaan ja ottaa sitten erillisen sisäisen lennon.
• Erityisesti, jos matkaat kovien lämpötilojen aikaan, älä turhaan pakkaa runsasta määrää vaatteita mukaan, vaan osta suosiolla paikalliset intialaiset vaatteet. Ne on tehty paljon länsimaisia vaatteita kevyemmästä ja miellyttävämmästä kankaasta ja helpottavat kuumassa olemista merkittävästi. Ylivoimaisesti parhaana kenkävaihtoehtona taas toimii sandaalit.
• Tiettyjä naisten hygieniatuotteita on Intiassa vaikea löytää. Helpompaa vaan ottaa Suomesta mukaan omat.
• Jos matkustat Intiassa junalla, osta liput joko halvempaan Sleeper -vaunuun, tai jos haluat mukavuuksia, niin suoraan AC2 vaunuun. AC3 -vaunu on melko turha välimuoto.
  
  
  Toiminta paikallisten kanssa

• Kun matkaan taksissa tai riksalla, sovi matkan hinta aina etukäteen, joko niin että sovit matkasta jokin könttähinnan tai vaadit kuskia kulkemaan mittarilla. Näistä matkaseurueemme suosittelee vahvasti jälkimmäistä.
• Taksikuskit eivät osaa perille osoitteilla. He eivät useinkaan tiedä kuin ehkä vain isoimpien teiden nimet, eivätkä pakosti osaa lukea. Älä siis tuhlaa hermojasi osotteiden selittämiseen, vaan katso etukäteen jokin iso maamerkki tai nähtävyys kohteen läheltä ja pyydä taksi viemään sinne.
• Lapsikerjäläisten takana on usein järjestäytynyttä rikollisuutta. Älä ikinä anna rahaa tai kokonaisia tuotteita lapsille, olivatpa ne kuinka säälittäviä tahansa. Yksittäistapauksissa (aikuisia) kerjäläisiä voi auttaa, mutta silloinkin on katsottava tarkkaan kenelle antaa. Älä missään nimessä anna kenellekään mitään siksi, että hän pyytää sitä itsepintaisesti, eikä suostu muuten lähtemään pois. Häädä häiritsevät kerjäläiset muualle itsevarmoilla ja päättäväisillä komennoilla & käsieleillä.
• Intialainen kulttuuri on hyvin suora. Ihmiset sanoo toisilleen asiat päin näköä liikaa kaunistelematta. Voit siis huoletta tehdä saman ja jättää suomalaiset kiertoilmaukset suosiolla kotimaahan.

         Syömisestä ja juomisesta

• Kuulostaa itsestäänselvyydeltä mutta: JUO VETTÄ. Erityisesti kuumalla. Koko ajan vesipullo kourassa! Ei maksa juuri mitään ja pitää elossa.
• Vettä ostaessasi tarkista aina, että korkin sinetti on ehjä ja että vesi näyttää puhtaalta. Rutista vesipullot kasaan aina käytön jälkeen.

• Ruokailu Intian vähemmän turistoituneilla alueilla on monesti täysin yhteinen toimitus, jossa ruoka tilataan koko pöytäseurueelle. Silloin ei niinkään tunneta ”mun ruokia” ja ”sun ruokia” vaan safka tilataan kaikille yhteiseksi ja jaetaan kunkin ruokailijan kesken.
• Ravintoloissa työntekijät eivät useinkaan tule kysymään asiakkailta oma-aloitteisesti mitään. Sen sijaan tarjoilijat seisoskelevat aina jossain lähistöllä ja heidät voi viitata luokseen aina tarvittaessa. Toisin kuin länsimaissa, tarjoilijoiden ”juoksuttaminen” tällä tavalla ei ole Intiassa epäkohteliasta, vaan täysin normaalia ravintolakulttuuria.
• Annoskoot voivat vaihdella paljon. Joskus yksi kaksi riisiä riittää kolmelle, joskus tarvitaan neljä. Tarjoilijoilta voi usein kysyä, mikä on hyvä määrä. Huomioitavaa on, että paikalliset syövät suomalaisittain katsottuna älyttömän kasan riisiä ja verrattain vähän kastiketta ja annoskoot on monesti suhteutettu siihen.
• Normaali tarjoilukoko oluelle on Intiassa 650ml ja olut on usein jopa 8% vahvuista. ”Kaksi olutta kiitos” tarkoittaa siis suomalaisittain ~sixpäkin kokoista alkoholilastia. Annoskoot limoonaadeille on joko 600ml tai 200ml. Välimuotoja ei ole.
• Alkoholi on Intiassa erittäin suuri tabu. Älä turhaan etsi terasseja. Äläkä juo millään yleisellä, näkyvällä paikalla. Turistien suosimissa paikoissa tähän sääntöön voi olla poikkeuksia.
• Intialainen ja kiinalainen ruoka tulevat aina ilman riisiä / naania. Nämä tulee siis tilata erikseen.
• Erityisesti ensimmäiset päivät kannattaa syödä turvallista ruokaa ja antaa vatsan hiljalleen tottua bakteerikantaan. Ainakin jonkintasoista ribulettoa on kuitenkin Intiassa varsin vaikea välttää. Pakatkaa siis suomesta mukaan parit Imodiumit, jotta saa tarvittaessa 'tulpan' paikoilleen.
• Erityisesti paikallisten suosimissa ruokapaikoissa, ruoka syödään usein paljain käsin. Turisteille saatetaan tuoda silti haarukka ja lusikka. Jos kaikki muut painelevat ruokaa käsillä, syökää se itsekin käsin. Tämä siksi, että kun aterimia ei yleensä käytetä, ovat ne saattaneet lojua jossain likaisessa pöytälaatikossa iät ja ajat. Pestyt & desatut kädet on takuuvarmasti hygienisemmät.
• Pitkä matkakaan (esim. 2kk) ei vielä suojaa vatsataudilta. Olkaa tarkkoina hygienian kanssa. Erityisen paljon kiinnittäkää huomiota siihen, missä ruuantekovälineet ja kokkien kädet pestään.
  
  
  
  Kaupankäyntiin liittyviä asioita
• Vaihtorahaa on joskus vaikea saada ja tuntuu, että kaikilla on siitä jatkuva pula. Älä käytä turhaan 10, 50 ja 20 rupian seteleitä, vaan säästä niitä kiusallisten tilanteiden nopeuttamiseksi. Huomaa, että moni kauppias kysyy pienempiä seteleitä silloinkin, kun heillä olisi varaa maksaa takaisin myös isommasta.
• Intiassa on vapaiden basaarien lisäksi myös joitain ”Government official” -kauppoja. Näissä on yleensä aina pysyvät, vapaita basaareita hieman korkeamman hinnat, mutta tuotteet ovat myös takuuvarmasti laadukkaampia. Jos asuinpaikkasi lähistöllä on jokin tällainen hallituksen virallinen kauppa tai kauppakeskittymä, suosittelemme käyttämään sitä vapaiden basaarien sijasta.
• Basaarit ovat Suomalaisille kuluttajille erittäin vieras konsepti. Seuraavat vinkit auttavat toimimaan tässä ympäristössä:
  
  1) Tavaroilla ei ole olemassa mitään ylempää, virallista hintaa, vaan tavara on juuri tasan sen arvoinen kuin mitä ostaja on siitä valmis maksamaan. Et voi ajatella: ”Sainpas nyt tämän 500 rupian arvoisen tavaran halvalla kun maksoin siitä vaan 300 rupiaa” Jos maksoit tuotteesta 300 rupiaa, on se tuote silloin tasan 300 rupian arvoinen.
  
  2) Älä murehdi, jos näet tasan samanlaisen esineen, kuin minkä itse ostit jossain toisessa kojussa paljon halvemmalla. Olet kuitenkin jo maksanut tuotteesta itsellesi mieluisen hinnan. Aina jostain olisi saanut halvemmalla. Jos alkaa etsiä halvinta diiliä voi helposti jäädä ilman tavaroita.
  
  
  3) Jos haluat ostaa basaareilta jotakin esim. vaikka nahkavyön, hiero kauppaa mistä tahansa vyöstä jonkun kauppiaan kanssa jo ennen, kuin löydät sen itsellesi mieluisen. Näin sinulla on käsitys siitä, kuinka alas tuotteen hintaa kannattaa yrittää tinkiä ennen sen ostamista.
  
  
  4) Kauppiaat on kaupankäynnin ammattilaisia ja ne huijaa ja kusettaa tasan tarkkaan kokoajan. Lähtökohtaisesti älä usko mitään mitä myyjä sulle sanoo.
  
  
  5) Tinkimisen varaa on basaarituotteissa hirvittävät määrät. On täysin mahdollista, että normaalilta myyntihinnaltaan noin 200-300 rupian kengistä pyydetään turisteilta alkuun 1500 rupiaa. Tässä kohtaa pitää vaan pitää pää kylmänä, nähdä tavaran todellinen laatu ja sanoa jämäkästi, että kengät eivät ole yli 300 rupian arvoiset. Jokainen kauppias pyytää tuotteista alkuun lähes täysin varmana noin 2-3 kertaista hintaa. Ota suorilta ainakin puolet pois ja sit vasta tinkimään.
  
  6) Ostajalta kysytään usein ”final price” eli korkeinta hintaa, jonka on valmis jostakin tuotteesta maksamaan. Mieti jo etukäteen, mikä tämä hinta voisi olla ja kun kauppias sitä kysyy, ilmoita hieman todellista pienempi summa. Näin sinulle jää vielä viimehetken tinkimisvara.
  
  
  7) Moni myyjä yrittää myydä tuotteitaan lauseella ”Fixed Price” tai ”Government store/government price”. Jos kauppa ei ole sisätiloissa ja jos siellä ei ole selvää kylttiä-tai vast. muuta ilmoitusta kertomassa siitä, että kyseessä todella on valtion valvoma kauppa, puhuu kauppias luultavasti paskaa ja tuotteet on tingittävissä ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Ole tarkkana, kyseessä on ovela myyntikikka.
  
  8) Älä missään nimessä osta tuotetta ”kohteliaisuussyistä”. Kauppiaat tekevät kyllä kaikkensa, että saavat sut ostamaan, mutta huonoihin kauppoihin ne ei suostu, eivätkä todellakaan myy mitään tappiolla. Älä anna kauppiaiden myyntiretoriikan purra sinuun. Maksat tasan sen minkä itse näet hyväksi, kauppiaan sanoista viis.
  
  9) Jos et saa haluttua esinettä haluamaasi hintaan tai mukavalta kauppiaalta, älä tyydy kohtalaiseen kauppaan vaan jätä jutut ostamatta ja kävele suoraan seuraavalle myyjälle. Basaarialueet on yleensä jakautuneet ”osastottain” ja esimerkiksi ”kenkäosastolla” samanlaisia tuotteita myy peräjälkeen yleensä kymmenestä viiteenkymmeneen kauppista. Joltain varmasti löytyy myynnistä ihan samat setit, mutta mahdollisesti vaan paremmalla hinnalla.
  
  
  Yleisiä ohjeita
• Kaikista kaupoista tai kioskeista löytyvistä tuotteista löytyy jostain pakettiin merkitty MRP (Maximum retail price) merkintä. Lähtökohtaisesti mikään kauppa tai liike ei saa myydä tuotteita tätä suuremmalla hinnalla.

• Pitäkää kaupungilla liikkuessa mukana aina käsidesiä ja vessapaperia. Käsienpesumahdollisuudet voivat olla joskus hyvin rajalliset ja on myös varsin ongelmallista, kun (ei siis jos) kovan hädän sattuessa löytää ainoastaan paperittomia vessoja.
• Vessoja (erityisesti naistenvessoja!) voi olla vaikea löytää silloin kun niitä tarvitsee, joten kannattaa käydä aina jo ennakkoon, hyvän tyhjennyspaikan osuessa kohdalle.
• Moni käteisautomaatti Intiassa antaa 1000 rupian seteleitä, joka on ihan naurettavan isokokoista valuuttaa normaalikäyttöön. Kuitenkin ainakin ICICI pankki ja jotkut Axis-pankin automaatit antaa viisisatasia, joten nostakaa käteisenne niistä.
• Intiassa on käytössä vasemman puoleinen liikenne. Olkaa tarkkoja liikenteen kanssa. Autot saattavat tulla yllättävistä suunnista.
• Älä turhaan yritä etsiä Intiassa suojateitä tai odottaa vihreitä valoja ennen kuin ylität tien. Autotie kannattaa ylittää tasan silloin kun sieltä ei tule paljon autoja. Jos tällaista hetkeä ei tule, lähde vaan päättäväisesti yli ja näytä autoille, että älkää ajako mun päältä. Etene rauhallisesti ja ennakoitavasti, niin kulkuneuvot osaa kyllä ohittaa sut. Hätiköinti tässä tilanteessa on vaarallista.
• Intiassa asiat on usein ”not very much” ja tuntuu, ettei mitään niin tiukkaa ohjetta tai määräystä olekaan, etteikö sitä voisi Intiassa yrittää kiertää tai siitä neuvotella. Moniin lakeihin pätee myös ”valkoisen ihmisen etu”. Esimerkkinä tästä alkoholi. Ikäraja alkoholille on Delhissä 24v, mutta ei tällaisia asioita valkoisilta kysytä.

• Mitä ikinä teetkään, tee se itsevarmasti. Tämä on kaikista ohjeista tärkein ja pätee kaikkeen aina kadun ylittämisestä temppelissä käymiseen asti. Paikalliset huomaa pienimmänkin turistillisen epävarmuuden kymmenien metrien päähän. Ilman riittävää päättäväisyyttä saattaa esim. saada kerjäläisen peräänsä useiksi minuuteiksi, jäädä ikuisuudeksi odottamaan turhaan, turvallista hetkeä ylittää autotie tai huomata ostaneensa jonkin tuotteen moninkertaisella ylihinnalla.

Hieman aiemmin

Kirjoittanut: Jasmin

(16.-20.6.)

Pre-script: Kirjoittaessani tätä Intia on 6000km päässä, ja istun kotisohvalla mustikkakeittoa juoden. Kesämenot ovat hellittäneet. Tämän kirjoituksen tapahtumat sijoittuvat siihen viikkoon, kun Lauri ja Matti olivat vielä Varanasissa, ja suuntasivat kohti Agraa ja Jaipuria. Erkanin matkaseurastani, ja lähdin seikkailemaan kohti Delhiä, ja juhannusaattona kohti koti-Suomea.

Varanasista lähdin Delhiin maanantaina illalla. Matti saattoi minut juna-asemalle, kiitos siitä!

Kolkatassa reissumme oli erilainen kuin tien päällä, ja nyt reissu olisi kolmannenlainen. Toisaalta koko Intia oli aivan uudenlaista, ja uudenlaista oli myös olla näin kaukana kotoa näin pitkään. Nyt viimeiset kolme päivää Delhissä olisin ilman kanssamatkustavaa seuraa. Tämä ei tarkoittaisi silti sitä, että yksinäistä hetkeä tulisi. Aloitetaan jo siitä, että samassa junavaunussa junan lähtiessä oli koko muslimiperhe. Kahdeksan ihmistä + minä yläsängyn nurkassa. Olimme ahtautuneet Shiv Ganga Expressin pieneen AC2-loosiin. Klo 19 junan lähtiessä suurin osa heistä polvistui ja kumartui rukoilemaan. Sopu sijaa antaa, ja yritin antaa tilaa parhaani mukaan seinää vasten liittautuneena hetkestä nauttien perheen Uruba-tyttären kanssa jutellen. Kanssamatkustajat saivat myös nauttia siitä aromista, mikä nousi kengänpohjastani, kun olin onnistunut matkamuistoksi sen ruokamyrkytyksen lisäksi saamaan kerroksen lehmän-sitä-itseään välillä hotelli-asema. Minulle vinkattiin junassa olevasta suihkusta, ja ongelma ratkesi.

Junamatkailijoille tiedoksi, että junaluokat eivät ole standardisoituja. Tässä junassa AC2-vaunussa oli kattotuuletin ja edelliseen verrattuna huomattavasti pienempi AC, sekin vain käytävällä, ja peti oli paksuudessaan ja mukavuudessaan ensimmäisen junan Sleeperin luokkaa. Perhe alkoi kaivella eväitä ja vesipulloja laukustaan, ja selvisi yllätykseksi myös että firman puolesta ei tulisi vesipulloja toisin kuin edellisessä eri firman junassa Varanasiin.Vastaus siihen, tulisiko joku kiertämään, oli “maybe, if there is any left when they reach this wagon. But it is going to cost you.” Lippu oli kalliimpi kuin edellisen junan AC2, joten hämmennyin. Omat eväät kannattaa varata aina mukaan, ja vaikka Varanasi olisi kuinka kaaoottinen, etsiä se vesimyyjä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja juuri ennen kuin olin menossa nukkumaan, sadalla rupialla vatsaturvallisen MeelsOnWheelsin ja vesipullon joltain kiertokauppiaalta.

Juna ei ollut piiruakaan myöhässä lähtiessään eikä saapuessaan, ja sitä päiviteltiin käytävillä useaan otteeseen aamulla. Juna-asemalla minua oli vastassa ystäväni Abhijit, joka yllätykseksi tuli hakemaan minut omalla autollaan. Olin jo ottanut selvää takseista ja ties mistä, mutta koko kolme päivää menivät hänen kyydissään, aina lentokentälle saakka perjantaina aamuyöllä. Kiitos. Abhijitin kanssa olen jutellut viimeisen vuoden, sillä eräs ystäväinen yliopistolla, Hilja, tuntee hänet ja oli kysynyt haluaisiko hän toimia Delhissä oppaanani. Sittemmin ystävystyimme.

Ensimmäinen päivä meni vähän puurossa. En oikeastaan muista paljoa, koska olo oli niin heikko. Sain tsempattua junamatkan, syötyä ostarilla Aloo Tikka Masala McDo-hampurilaisen ja maisteltua jotain Haldirams'n ruokia. Tsemppi kesti vielä Edge of Tomorrow-leffankin ajan, mutta leffan jälkeen Abhijit soitti äidilleen, kun minulla ei pysynyt mikään sisällä vieläkään. Äiti sanoi, että joo, menkääpäs meidän lääkärille. Siispä suuntaisimme lääkärille, joka piti vastaanottoa kotonaan. Oli hyötyä opiskella hyvin “Lääkärissä”-kappale hindin kirjasta. Neljää eri pilleriä ja yhtä mintunmakuista litkua sieltä tuli, ja sanat: “With these you will feel better by tomorrow morning already.” Jo tuon kuuleminen huojensi oloa huomattavasti. Kun Intiaa vähän tuntee, niin varmaan vatsavaivat ovat ainakin ne, missä saa hyvää hoitoa. Diagnoosia unohdin kysyä, mutta ruokamyrkytys on aika todennäköinen. Ei vähään aikaan tee mieli lassia. Perhelääkäri, joka oli erikoistunut suolistosairauksiin, sanoi että maksusta ei tarvitse murehtia, olet suomalainen vieraamme. Kiitos.

Seuraavana päivänä olo oli parempi, ja aikani Delhissä kului siihen tyyliin kuin miten Abhijit viettää vapaa-aikaansa kavereidensa kanssa. Kävimme siis paljon ostareilla, joissa istuimme kahvilla ja etsimässä loppuja tuliaisiani. Kävimme myös leffassa katsomassa Edge of Tomorrow ja How to Train Your Dragon 2 (joka oli aivan ihana!). Olisin toivonut pääseväni enemmän kävelemään kadulla, ja kiertelemään jalkaisin jossakin, mutta kaupunki oli kovin iso, ja ulkona paahtava +45C ei houkuttanut pidemmän päälle. Huomasimme kuitenkin keskiviikkona Connaught's Placella kierrellessämme, että aika Kolkatassa ja hikinen huone Varanasissa olivat totuttaneet minut paremmin kuumuuteen kuin AC:iden alla elävän Abhijitin, heh. Connaught's Place on yksiä Delhin “keskustoista”. Ympyrän muotoiseen puistoon johtavat monet keskusta-alueen keskustiet, ja keskellä liehuu iso Intian lippu. Se oli isoin lippu, jonka olen nähnyt. Puistossa oli paljon oravia ja pariskuntia, molempia piilossa puiden varjossa.

Juttelimme pariskunnista ja seurustelusta päivien aikana pariin otteeseen. Intiassa seurustelu on hyvin paljon tabu, ja sen tiesinkin. Kuulin kuitenkin tarinoita elävästä elämästä, ja siitä kuinka eräilläkin kaveriporukassa oli ollut tyttö- tai poikaystävä monta vuotta, mutta siitä ei voinut kertoa, eikä kahdestaan ollut mahdollisuutta nähdä koskaan. Esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö asuu (kuulemma jossain muualla kuin Etelä-Delhissä) yksin omassa kämpässään, vuokraisäntä saattaa saada puhelun, että nyt siellä on sitten tyttöjä ja poikia sekaisin, ja poliisit tulevat paikalle. Yksi mahdollisuus purkaa tilanne on kuulemma hommautua oppisopimukseen samaan maahan, ja alkaa siellä elää kuin (eurooppalainen) seurusteleva pari. Eikä sekään tarkoita, että sen ihmisen kanssa saisi mennä naimisiin, mutta nykyään kuulemma mahdollisuus on suurempi. Tämä pisti ajattelemaan, paljon. Kuulemma Delhissä tilanne on silti helpompi kuin muualla, varsinkin jos asuu Etelä-Delhissä. Unohdin kysyä, miksi juuri Etelä-Delhissä on helpompaa.

Siinä Delhissä, mitä näin ja koin, oli erilainen tunnelma selvästi kuin Varanasissa tai Kolkatassa. Virallisempi, organisoidumpi. Turvatarkastuksia on jokaisen viraston ja kauppakeskuksen ovella, ja niihin sisältyy myös usein passintarkastus ja vartalontutkinta. Metallinpaljastimista ei täälläkään silti välitetä. Piippasin jokaiseen metallinpaljastimeen, eikä siihen reagoitu. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui usein silmälasikoteloni. Sehän on selvä pommi, ihan niin kuin Laurin läppäri Jaipurissa.

Hinnat olivat myös tuplasti kalliimmat ravintoloissa, vähän niin kuin pääkaupungeissa on tapana. Kävimme Connaught's Placen jälkeen syömässä Abhijitin ja hänen ystävänsä Vidhin kanssa Knight-nimisessä ravintolassa siinä ihan vieressä. Meidän lisäksemme siellä oli enimmäkseen bisnesmiehiä lounaalla katsomassa jalkapalloa. Sinne kannattaa mennä, jos haluaa halpaa olutta ja nähdä liekitettävän brownie-shizzlerin. Yllätyin aika paljon, kun brownie sytytetään liekkeihin edessä tirisevällä tulikuumalla rautalevyllä.

Vidhi oli parkkeerannut parkkialueelle ravintolaa vastapäätä. Mietin parkkipaikalle saapuessamme, että miten on mahdollista saada auto pois kaikkien autojen keskeltä. Parkkivahti kuitenkin alkoi työnnellä autoja pois tieltä, ja väylä ulos aukeni. Sen jälkeen autot työnnettiin takaisin. Parkkipaikkojen täyttäminen on tarkkaa puuhaa, kun Delhinkin liikenteeseen lasketaan joka päivä 1000 uutta autoa. Liikenne oli kuitenkin Delhissä paremmin organisoitu kuin Kolkatassa tai Varanasissa, mutta toisaalta Abhijit osasi valita paikallisena ne vähiten tukkoiset reitit, ja ostarit ovat usein isojen teiden lähellä.

Menimme Abhijitin kanssa keskiviikon lounaalta katsomaan nähtävyyttä, Humayu's Tombia, joka on Unescon maailmanperintökohde. Se oli hieno hautakammio, Delhin Taj Mahal. Kävimme siellä sisälläkin, ja matkaa teille oli sen verran paljon, ja kävijöitä kuumana päivänä sen verran vähän, että siellä oli hiljaista. 700 vuotta vanha hautakammio huokui rauhaa ja mahtipontisuutta. 

Delhissä matka oli myös selvästi vain lepäilyä, ja otin taas yhdet päikkärit ruokamyrkytyksestä toipumiseen. Illalla kävimme syömässä Bootlegger-nimisessä paikassa Abhijitin parhaan kaverin Artjitin kanssa. Suosittelisin siellä käymistä, ellei se olisi torstai-iltana tuhoutunut tulipalossa.

Vietin aikaa hotellihuoneessa Intiaa ihmetellen ja näkymiä ikkunasta tuijottaen, ja juttelin työntekijöiden kanssa. Aamiaisella oli hassu olo, sillä olin itse lomavaatteissa tukka sekaisin kahvia kaivaten, ja huomasin että sali on täynnä business-konferenssivieraita. Hotelli oli hulppea, ja ihan eri hinta-ja tasoluokkaa kuin aiemmat. Tunnelma oli virallisen kylmä, mutta sänky ja fasiliteetit Varanasin jälkeen ihan uskomattomat.

Torstaipäivä olisi viimeinen päiväni Intiassa, ja kävimme Abhijitin perheen tykönä pikavisiitillä. Siitä lähdimme hakemaan passia VFS-nimiseltä firmalta. Intiassa monet valtiot ovat keskittäneet viisumihakunsa VFS:lle, joka käsittelee hakemukset ja lähettää ne allekirjoitettaviksi suurlähetystöille. Tämä nopeuttaa asioiden käsittelyä huomattavasti Intian kokoisessa maassa. Suomen Intian suurlähetystö kuitenkin hoitaa hakemustensa käsittelyn vielä itse.

Hississä raikui iloinen nauru, kun kaksi tuntematonta miestä alkoi keskustella toisen miehen vaimon raskausmahasta ja perheenlisäyksestä, ja mies onnitteli perhettä. Abhijit haki passinsa ja pääsee Saksaan työharjoitteluun. Silmälasikotelo ei ollut tälläkään kertaa pommi, vaikka niin luultiin.

Kävimme Noidassa Spice World-ostarilla, ja ensimmäisen kerran tuskastuin asiakaspalvelun auliuteen. Kauppakeskuksessa ajattelin käyväni läpi meikkejä, ja sanoin yhdelle myyjälle, että haluan vain katsoa rauhassa. Sitten siinä on kolme myyjää neuvomassa, törkkimässä meikkipuikolla käteen ja sovittamassa jotain hiusklipsiä päähän. En yrittänyt käyttää enää sanoja, vaan käännyin kannoillani. Aamuisin hotellilla buffet aamiainen tarjoiltiin minulle pöytään, vaikka sanoin että ei tarvitse, haluan ottaa itse. Onneksi näin tapahtui vasta loppumatkasta, ja on siinä suomalaisessa rauhallisessakin asiakaspalvelussa ne puolensa joita sillä hetkellä ikävöi pienesti. Ikävöin myös How To Train Your Dragon 2:sta katsoessa leffaetikettiä, sillä ihmiset puhuivat puhelimessa, halusivat vaihtaa paikkaa maksamastaan kanssani, kyselivät kuulumisia kesken leffan ja viimeisen vartin kohdalla mies vieressäni keskusteli vaimonsa kanssa siitä mitä illalla haettaisiin kaupasta. Ei sitäkään voinut jättää sinne vartin päähän. Sama tapahtui aiemmassa leffassa. Hassua, että kamerat ovat kiellettyjä, mutta kännykät ovat sallittuja, sillä on niissäkin kamera, jota ei pelätä käyttää elokuvakohtausten taltioimiseen.

Torstaina illalla tapahtui jotain odottamatonta ja mahtavaa! Sain lainaan tietokonetta, ja pitkäaikaiselta kirjekaveriltani Anindyalta tuli viesti, että olenko muuten pian lähdössä. Sanoin, että olemme lepäämässä hotellilla ennen lentokentälle lähtöä, mutta ei tästä tule mitään. Kävimme nopean keskustelun siitä, missä hän asuu, missä voitaisiin syödä, ja ajoimme Noidaan, Delhiin kiinnikasvaneeseen kaupunkiin, jonkin ostarin punjabilaiseen ravintolaan, ja tapasin kirjekaverini! Illallinen oli elämää mullistava, kun ihminen sanojen, käsialojen ja kuvien takana istuu oikeasti vieressä, kuulet hänen äänensä ja olet vain hämmentynyt. Se oli elämää mullistava siinäkin suhteessa, että emme olleet tulleet jutelleeksi Anindyan jatko-opiskeluista, ja nyt saattaa olla että kaikkien Suomi-aiheisten keskustelujen ja illallisen pohjalta hän hakee opiskelemaan maisteria Suomeen. Hakemus lähti jo.

Delhissä oli hienoa saada matkustaa siten, että näkee kaupunkia kuten paikalliset. “Tuolla me pelattiin jalkapalloa”, “Tossa on mun saksanoppilaitos, meni koe muuten hyvin”, “Tällä tiellä on elefantteja, kato tossakin menee yksi!” “Käytiin kaksi viikkoa sitten siunaamassa mun auto temppelissä!” “Tää biisi soi meillä aina bileissä, kato meillä on siihen moovssitkin!” Olen onnellinen, että näiden viiden viikon aikana Intia näytti monia kasvojaan, ja tiedän, että monet jäivät näkemättä. Kello yhden aikaan hotellilla lojuttuamme Abhijit lähti saattamaan lentokentälle, ja ajoimme pitkin hiljaisia pimeitä teitä, kun talojen ylle kohotettujen teiden alla aukesivat Delhin valot. Kun lentokentän kiitoradat alkoivat näkyä, sydämen pohjasta nykäisi. Viisi viikkoa täällä olisi ohi.

Lentokentällä kolmelta yöllä istuin käytävällä Americano-kahvi kädessä, ja mietin että seuraava aamukahvi olisi varmasti pikimustaa halpispannupaahtoa, kun viereeni istui Nepaliin matkalla oleva intialainen tyttö. Hänellä oli käsilaukkuunsa unohtunut yksi hennapurtilo, jota ei saisi kuulemma ottaa lentokoneeseen. Juteltuamme, hän kysyi saisiko piirtää sillä käteeni hennan. Tottakai. Harvinaisesti hän ei pyytänyt rahaa, vaan juttelimme ihan vain, ihmiset ihmisille. Kahvia hän näytti tarvitsevan, joten kiitokseksi tarjosin kahvit lopuilla rupioilla, joita lompakon pohjalle jäi. Oli hyvä lähteä kotiin juuri tämän viiden viikon jälkeen. Kun kone lähti, henna alkoi pikkuhiljaa irrota ja voin myöntää, tippa oli linssissä. Pitäisi lähteä pois, että voisi tulla takaisin. Matkaan vielä sinne - ja takaisin. Toivottavasti hieman aiemmin kuin myöhemmin.