Rakastan?

Kirjoittanut: Matti

(22-24.6)

Junalla liikuimme ensimmäistä kertaa istumavaunussa Agrasta Jaipuriin. Juna oli mukava ja ilmastoitu, junassa tarjottu ruoka ”meals on wheels” ei ollut mukava. Tuli nimittäin eteen sellaista koiran/kissan ruokaa ettei muusta väliä. Lisäksi avatessani voipaketin oli se sulanut ja sula voi tippui syliini lempipaitani päälle. Jes.

Asemalla vastassa oli nuori täkäläiseen tasoon erittäin hyvää englantia puhuva herrasmies Bablu. Bablu oli hotellille freelancerina toimiva tuk-tukkuski, joka oli nakitettu hakemaan meitä. Bablu olikin hauska tyyppi ja parin kilometrin matka hotellille sujui mukavasti. Bablu muisti vielä intialaiseen tyyliin mainita, että hän tarjoaa myös turistikierroksia ja häneen saa yhteyden hotellin respan kautta. Tämän hän teki intialaiseksi yllättävän vähän tungettelevasti ja agressiivisisesti.

Huoneemmehan olikin sitten valtava. Aivan mieletön lukaali. Tämä jälleen tulosta siitä, kun päätimme aikaisemmin hieman korottaa budjettiamme. Hyvä valinta. Viideltä herätyn varsin pitkän ja vaiherikkaan päivän jälkeen uni maittoikin loistavasti. Myös hotellin muut fasiliteetit olivat hyvässä kunnossa. Respassa varoiteltiin kaikenlaisista huijareista ja kehotettiin aina ensin kysymään respasta paljonko tuk-tukin pitäisi maksaa minnekin. Henikilökunta oli kohteliasta muttei tungettelevaa kuten yleensä ja yläkerrassa oli mukava kattoravintola, josta nautimmekin aamiaiset ja pari kertaa illallisenkin kivoilla näkymillä.

Olimme siis saapuneet Rajasthanin pääkaupunkiin Jaipuriin, ensimmäistä kertaa tällä reissulla
osavaltioon, jossa en viime reissulla käynyt. Olimme myös kaupungissa/osavaltiossa, jossa ihmiset puhuvat paremmin englantia, kuin hindiä. Tosin paikallinen rajastanin kieli on se mitä paikalliset oikeasti puhuvat. Mitä Jaipurissa sitten on ja mitä voisi tehdä? Jaipur on tunnettu ”pinkkinä kaupunkina”. Kun Englannin Kruununprinssi Edvard (myöhemmin Kuningas Edvard VII) saapui vuonna 1876 kaupunkiin, maalattiin koko vanhakaupunki pinkiksi. Tämä oli paikallisen maharajan kunnianosoitus Englannin kuninkaallisille. Lisäksi Jaipuria ympäröivillä kukkuloilla/vuorilla sijaitsee useampi komea moguliajan linnake, sekä useita temppeleitä. Kaupungissa siis riittäisi nähtävää seuraavaksi kolmeksi päiväksi.

Ensimmäisenä päätimme kävellä hotellilta Jaipurin central parkiin. Noh, ei ihan New Yorkin Central
Parkin tai Lontoon Hyde Parkin veroinen, mutta puisto kuinkin. Siellä oli puita ja nurmikkoa, ihan hyvä 8+. Tästä lounaan kautta tuk-tukilla apinatemppelille. Sinne olikin sitten yllättävän kova kipuaminen ja päivän kuumin aika oli kohtuullisen huono valinta. Kiivettyemme hirviö-mäkiserpenttiniä ylös ja hikoiltuamme jälleen sitä kuuluisaa ydinhikeä, päädyimme apinoiden ja jonkun gurun asuttamalle temppelille, jossa oli aivan järisyttävän ärsyttävä kanadalais äiti-tytär pari, joiden kuunteluun minä ärsyynnyin. Sellaista yleistä jenkki/pohjoisamerikka hapatusta. Temppelin ulkopuolella oli kuitenkin hauska seurata apinoita ja niiden villiä menoa. Ne vähän tappelivat ja mellastivat miten halusivat. Varastivatpahan myös jonkun turistin kengän, jonka ilmeisesti tuhosivat kohtuullisen totaalisesti naskalinterävillä hampaillaan ja klonkkumaisen vahvoilla sormillaan.

Kiitos tästä hyvästä ideasta olla jälleen liikkeellä päivän kuumimpaan aikaan, olivat mehut jälleen imetty sotureista aivan täysin, joten Tuk-tuk hotellille ja lepäämään. Ensimmäistä kertaa kuski jopa väärin ajettua veti käännöksen ja lähti painelemaan takaisin liikennettä vastaan. Pari tuntia lepoa ja respasta soitto Bablulle, josko tämä lähtisi viemään meitä kaupungin ulkopuolella olevalle kukkulalle katsomaan kaupunkia ja auringonlaskua. Tämähän passasi ja pian Bablu kaahasikin pihaan intialaisella helikopterillaan ja lähti ajamaan meitä kohti Nahargarh linnaketta. Bablu ottikin elämäntehtäväkseen ehdittää meidät auringonlaskuksi kukkulalle ja onnistui ihan ok. Ehdimme nimittäin nähdä auringonlaskun tuk-tukista mutta emme aivan paikan päältä. Ihan kiva kuitenkin. Maisemat ylhäältä olivat mieltä ylentävät. Kaupunki jatkui loputtomiin ja joka suuntaan. Oli erittäin vaikuttavaa katsoa 4,2 miljoonan ihmisen suurkaupunkia ylhäältä käsin. Kuinka pitkälle se oikein voi jatkua? Tunnin verran sitten hengailtiin kaupungin yläpuolella olutta ryystäen ja pimenevää valtavan kokoista suurkaupunkia katsellessa. Jossain vaiheessa koimme myös yllättävän uskonnollisen tilanteen kun varmaan kymmenet minareetit alkoivat huutaa lähes samaan aikaan mutta ei aivan, niin että niiden yhdessä muodostama äänten kakofonia oli jopa aika huvittava mutta samalla hyvin vaikuttava. Kiitettävä 9 tämä reissu.

Takaisintulomatkalla Bablun kanssa sitten juteltiin ja Bablu kertoi tarinaansa. Hän on kotoisin todella köyhästä muslimiperheestä, eikä ole käynyt koulua. Jossain vaiheessa hän sai enoltaan lahjaksi tuk-tukinsa, jonka ajamisesta on tullut hänelle ammatti. Vielä 5 vuotta sitten Bablu ei puhunut ollenkaan englantia tai hindiä, mutta turisteja kuljettamalla hän on oppinut molempia. Bablu kertoi meille, että ennen elämä ei ollut hyvää, mutta nyt hänellä on tuk-tuk, hyvä ammatti ja hän saa kaiken tarvitsemansa, sekä oppii paljon. Bablu mm. iloisesti totesi ”englantia ja hindiä olen oppinut puhumaan mutta lukeahan minä en osaa”. Hän kertoi myös olevansa erittäin tyytyväinen elämäänsä ja etuoikeutettu. Paluumatka hotellille kolisi ainakin minuun aikas rajusti. Kovalla yrittämisellä voi ilmeisesti tosiaan saavutta jotain. Täällä on nähnyt niin monta onnenonkijaa ja kerjääjä ja mitä kaikkea muuta, mutta tässä oli minulle esimerkki Intiasta, joka koskettaa minua eniten. Miten vaikeissa oloissa ihmiset voivat elää ja miten pieneen he lopulta voivatkaan olla tyytyväisiä. Babluakaan ei nimittäin millään voi edes täällä kutsua rikkaaksi, ehkä parhaimmillaan keskituloiseksi (joka ei täällä minun mielestäni ole paljoa). Heti hotellin pihassa kysyimme Bablua kuljettamaan meidät seuraavana aamuna ympäri kaupungin reunoilla sijaitsevia linnoja jne. ja tämähän sopi.

Aamulla aikainen herätys, pyykit respaan pesuun ja Bablun kyydillä kohti Jaipurin ykkösnähtävyyttä Amber fortia. Amber fort on Jaipurin turvaksi 1600-luvulla rakennettu valtava linnake Jaipurin kaupungin yläpuolella. Ja kyllä, linnakkella oli kokoa ja näköä. Perusidealtaan linnakkeen sisätilat muistuttivat jonkin verran aikalaistaan Agran linnaketta, tosin tätä pytinkiä ei rakennettu punakivestä kuten Agran linnaketta tai Delhin punaistalinnaketta, vaan tämä oli väriltään täysin keltainen. Linna oli myös selvästi vielä enemmän turisteille suunnattu, sillä sinne pääsi paikalle norsun kyydissä ja norsut kuljettivatkin länsimaisia ja rikkaita intialaisturisteja jatkuvana jononoa linnaan jostain mistälie asti. Linnassa kiertelyyn kulutimmekin sellaisen n. puolitoista tuntia. Välillä olo oli kuin Diablo -peleissä, kun laskeuduimme kapeita ja pimeitä portaita alaspäin tietämättä minne ne johtavat. Ties vaikka Butcher tai Skeleton King olisi tullut vastaan...

Linnakkeeseen oli myös mahdollista ostaa audiokierros, jota emme ottaneet. Hyvä niin, sillä audiokierroksen järjestäminen olisi saanut minulta arvosanan välttävä 6-, nimittäin kierroksen numerokyltit eivät olleet missään järjestyksessä ja kaikkia niistä ei ollut mahdollista edes löytää. On varmaan siistiä mennä numeroitua kierrosta järjestyksessä 4,3,7,4,9,14,18,2. Uskon että vähintään tosi kivaa.

Sen sijaan meidän laatukierroksemme Bablun seurassa jatkui ensin water-palacelle, jossa möllötti jonkun mogulin hänelle ja hänen vaimolleen rakentama kutupalatsi keskellä järveä. Nyt puhutaan siis siitä, ettei järvessä ollut mitään saarta vaan ainoastaan palatsi, just. Tästä menimme vielä sitten käsityöläisaluelle, jossa saimme tutustua kankaiden värjäämiseen, kuvien painamiseen kankaaseen (block printing) ja näimme myös, miten aitoja intialaisia lentäviä mattoja kudotaan sellaisilla isoilla puilla, joiden nimet lienevät kangaspuut. Kierroksen lopuksi pyysimme Bablua tiputtamaan meidät Lonely Planetin suosittelemaan ravintolaan, jossa ajattelimme syödä lounaan, ja sieltä löytyikin sitten raju yllätys. Lähes välittömästi listan avattuani totesin laurille, että Brain Masala on nyt sitten se juttu. Tilasimme siis vuohenaivoja masalakastikkeessa, naania ja jonkin kababin (eli siis tandooriuunissa paistettua kanaa). Aivomasalan kastike oli kyllä hyvän makuinen, mutta aivojen koostumus oli sitten toisaalta sitä luokkaa, etten kyllä välttämättä suosittele. Myös ruoan ulkonäkö ei jättänyt varaa mielikuvitukselle siitä mitä söisi. Noh kabab oli kyllä hyvä. Ruokailu kokemuksena erinomainen 10.

Illasta lähdimme vielä kiertelemään vanhaankaupunkiin, joka nimestään huolimatta ei ollutkaan pinkki vaan pikemminkin oranssi. Liekö aurinko ja aika haalentanut vai mitä, en tiedä. Vanhankaupungin ulkopuolella Jaipur oli ollut erittäin miellyttävä ja viihtyisä suurkaupunki verrattuna aikaisempiin
kokemuksiimme Intiasta. Esimerkiksi liikenne on täällä lähes ei kaaottista, tai no tietysti vähän, mutta kuitenkin ihan ok. Vanhassa kaupungissa kaikki taas muuttui. Tiet on ahtaita ja autot ja mopot ja pyörät ja tuk-tukit ja kaikki ajaa taas ihan yhtä sekaisinkin kuin muuallakin ja roska ja jätteetkin haisivat taas. Tarkoitus oli mennä katsomaan kaupungin palatsia, mutta se olikin juuri menossa kiinni, joten ohjelmaksi tulikin täysin päämäärätön harhailu vanhassa kaupungissa.

Viimeisenä aamuna oli vuorossa hotellista uloskirjautuminen ja muutaman tunnin retki vanhaankaupunkiin ennen junan lähtöä Delhiin, joka lähtisi 6 aikaan illalla. Suuntasimme aluksi Wind palacelle, joka oli ulkoapäin todella hieno (tällä kertaa myös ehkä pinkki), mutta sisään emme tietämme löytäneet. Heti tästä marssimme kaupungin palatsille uudelleen, jossa hinnaksi paljastui 2500 rupiaa, siis yli kolme kertaa enemmän kuin Taj Mahal tai n. 5 kertaa enemmän kuin Amber fort, jossa vietimme kuitenkin 1,5 tuntia. Emme menneet sisään, joten suuntasimme toiseen nähtävyyteen Jantar Mantariin, joka on jonkinlainen observatorio tai alue, jonne on kerätty kaikenlaisia astrologisia vempeleitä, kuten maailman suurin sekstantti. Niitä sitten katseltiin jonkin aikaa mitään ymmärtämättä vaikka, jokaisessa oli opaskyltit engalnniksi. Viimeiseksi oli tarkoitus ottaa tuk-tuk Albert Hallille, jossa olisi jokin museo, mutta kun riksakuski meidät sinne kyyditsi, ilmoitti hän paikanpäällä iloisesti, että tänään on kuukausittainen vapaapäivä ja se on kiinni. Kiitti hei kun toit meidän kuitenkin tänne.

Lounasta ja lähtö hotellille päin, mutta vielä mitä. Meidän seuraamme lyöttäytyi joku intialinen
muusikkosankari, joka kertoi olevansa mustalainen ja huippumuusikko. Hän kovasti halusi kutsua meidät kotiinsa kuuntelemaan musiikkia ja tapaamaan lapsiaan ja katsomaan nukketeatteriaan. Hän oli käynyt useita kertoja ulkomailla esiintymässä mm. Ruotissa, ja lopulta päädyimmekin häneen kotiinsa, joka oli jonkinlainen tiilirakennus kohtuullisen reikäisellä peltikatolla. Siellä olikin sitten 6 erittäin iloista ja reipasta lasta, joista viisivuotias esitti meille ensimmäisenä hämmästyttävän hyviä rumputaitojaan ikäisekseen. Tämän jälkeen haettiin kaikenmaailman valokuvakansiot ulkonaantamakoista Ruotsiin ja Ranskaan, sekä esiteltiin passia, jossa oli viisumileimoja ties mistäpäin maailmaa. Tämä mies oli siis todella nähnyt kaikenlaista.

Tämän jälkeen itse guru pääsi vauhtiin rumpunsa kanssa ja hän olikin sitten oikea taikuri. Uskomattomia ääniä ja saundeja lähti. Kokoajan hän jaksoi muistuttaa, ettei tee tätä rahasta, vaan koska hän haluaa olla vain ystävällinen ihmisille ja haluaa tavata ja oppia uusia kulttuureja. Mies olikin todella mukava ja juteltiin niitä nätä. Lopuksi tuli vielä nukketeatteriesitys, joka oli sekin melko hauska. Ja sitten kuten olettaa saattaa: rahan pyyntö. Ei aivan suoraan, ei samalla tavalla kuin yleensä mutta kuitenkin. Eikä siinä mitään sillä esitykset olivat olleet hyviä ja nautimme niistä. Ainoa, että hän koko ajan kertoi, kuinka hän ei tee tätä rahasta ja kuinka hän soittaa ilosta eikä hän pyydä rahaa jne.

Nyt kuitenkin istun tyytyväisenä junassa ja tällä kertaa kieltäydyn kohteliaasti ”meals on wheelsin” tarjoamista ”herkuista”. Veden tosin otin vastaan, mikä on kiva. Tästä on hyvä jatkaa viimeiset pari päivää reissua.

ps. otin kuitenkin ruoan.