Elämäni Murattilinnassa

Kirjoittanut: Lauri
(10 – 12.6)

Hotel Ivy Castle. Sitä nimeä kantoi Darjeelingin majapaikkamme. Se oli myös yksi suurimmista syistä, miksi päivämme vuoristossa olivat niin ainutlaatuisia. Kun Kolkatassa varasimme majoituksia, emme tieneet osunneemme kultasuoneen. Toisaalta emme tieneet sitä vielä Darjeelingin majapaikkaan saapuessammekaan. Sängyt eivät olleet päätähuimaavat ja kaikki työntekijät vaikuttivat siltä, kuin olisivat pilvessä (myös siis siinä huumeessa). Ensimmäisenä aamuna saatiin hunaja-inkivääriteetä, jota meidän mielikuvissamme ainoastaan todelliset pajarihipit osaavat valmistaa. Meidät kutsuttiin illalla hotellin yhteiselle illalliselle. Vastaanotimme tarjouksen, vaikkemme vielä tienneet yhtään mitä odottaa.

Iltaan oli kuitenkin vielä aikaa ja suuntasimme munakkaalla täydet vatsamme kohti Darjeelingin kaupungin keskustaa. Ensimmäinenä meidät valtasin eräänlainen epäusko: ”Olemmeko oikeasti yhä Intiassa?” Darjeeling nimittäin oli Kolkataan, New Jalpaiguriin ja oletettavasti kaikkiin muihinkin intialaisiin kaupunkeihin verrattuna merkittävästi erilainen. Kaupungin arkkitehtuuri muistutti joissain kulmissa jopa Itä-Eurooppaa, hindulaisuus oli valtauskontona vaihtunut buddhalaisuuteen, pubien, turistien ja turistiliikkeiden suhteellinen määrä oli silmiinpistävän suuri. Myös kurjuus sekä erityisen huono-osaiset ihmiset loistivat poissaolollaan ja paikalliset ihmiset vaikuttivatkin kokonaisuudessaan oikein hyvinvoivilta. Intialaisilta he eivät kuitenkaan näyttäneet, vaan toivat enemmän mieleen jonkin mongoolinsukuisen kansan. Illuusiota korosti vielä lämpötilat, jotka kaiken tämän lisäksi vielä pysyttelivät vuoriston miellyttävissä 'Suomi-lukemissa'.

Kaupunki on rakennettu kokonaan vuoren rinteeseen parin kilometrin korkeuteen. Tämän takia kylän sisäiset korkeuserojen vaihtelut ovat valtavia. Kartasta oli yllättävän vähän apua, sillä lyhyt 100 metriä kartalla saattoi sisältää myös useita kymmeniä metrejä korkeusvaihteluita. Pienet kujat ja vielä pienemmät jyrkät portaat sinkoilivat sieltä tänne tehden pikkukaupungin kaduista erittäin vaikeasti seurattavia. Kokonaisuudessaan Darjeeling todisti kaupunkina omalta osaltaan sitä, että Intialla todella on monet erilaiset kasvot.

Darjeeling on kaupunki joka on lyönyt nimensä läpi koko maailman markkinoille yhtenä koko Intian ja siten myös koko maailman suurimpana teenviljelyalueena. Olimme Darjeeling-teen juurilla katsomassa niitä kukkuloita ja niitä vuoria, joilta se sinunkin kupissasi olevan teepussin lehdet on kerätty (Ellet sitten satu juomaan Assam-teetä). Matin mukaan Darjeelingiin tultaessa ohitimme myös autolla melko läheltä juuri ne plantaasit, joista lähtee esim. Keskolle 'pirkka-tee'. Aika siistiä oikeastaan. Ymmärrettävästi siis joimme kaupungissa ollessamme semi-paljon teetä muutamallakin eri teehuoneella. Sen verran hyviä liemiä meille keiteltiin, että ensimmäisen päivän repertuaariin sisällytettiin vierailu Nathmull'sissa, Darjeelingin perinteikkäimmässä jo 30-luvulla avatussa teekaupassa. Josko sitä hyvää saisi näin vietyä kotiinkin.

Kooltaan Darjeelingin kaupunki on sen verran pieni, että ehdimme tutkia sen läpi lähes kokonaan jo ensimmäisen päivän aikana. Suurta harmistuksen aihetta sai aikaan se itsepintainen pilvimassa, jonka sisällä koko kylä oli. Kirkkaalla säällä täältä näkyisi nimittäin huikeita rinteitä ja Himalajan lumihuippuja. Kirkas sää oli kuitenkin kortilla ja maanantaina meitä tervehti sen sijaan sade. Sateen myötä saatiin vastaus taas yhteen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen: Sade tuntuu ihan normaalilta sateelta silloinkin, kun on itse sadepilvessä sisällä. Pisarat tuntuvat vaan ehkä hieman kevyemmiltä, koska eivät ehdi tippua kuin vain hetken matkaa. Ikävämpänä sivutuotteena on se, että kun ilmankosteus pyörii satasen ympyröissä, ei mikään ikinä kuivu. Päin vastoin. Darjeelingissa vietettyjen päivien aikana en käyttänyt omaa pyyhettäni kertaakaan, mutta kaupungista lähdettäessä se oli silti märkä. Asiat siis kostuivat, vaikka olivat sisällä huoneissa.

Siirryttiin sisätiloihin ottamaan selvää millainen yhteinen hotelli-illallinen meille olisi luvassa. Keittiössä oli käynnissä hulina. Ilmeisesti siellä oli sekä asukkaita, että hotellin työntekijöitä, joskaan en erottanut heitä vielä toisistaan. Sen verta rento majatalomeininki täällä oli. Yhteiseen pöytään kokoontui lopulta sekalainen seurakunta niin asukkaita kuin työntekijöitäkin. Illallisena oli intialaishenkinen 'Ihan_Älyttömästi_Ruokaa' -ateria, jonka kruunasi pöydälle ilmestynyt 2 litran viskipullo. Ilmeisesti yhteisiä illanviettoja oli täällä melko usein, jonkun talossaolijan; majoittujan tai majoittajan toimiessa pääkokkina.

Meininki oli uskomattoman rento. Oikeastaan en jaksaisi edes käyttää termiä ”hotelli” sillä paikka oli hengeltään enemmänkin majatalo tai ihan vaan jonkun koti. Paikan pitäjänä oli nuori venäläis-intialainen tohtoriopiskelija, joka ilmeisesti pyöritti hotellia lähinnä harrastuksekseen, jotta tapaisi uusia ihmisiä jokapuolelta maailmaa. Olimme ikään kuin hänen kotonaan käymässä.

Koko muukin henkilökunta oli rentoudessaan ihan samaa luokkaa. Löytyipä paikalta jopa yksi intialainen pesunkestävä hevimies, joka oli kuulema toiminut pioneerina bengalinkielisen metallimusiikin saralla, ennen kun hänen bändinsä hajosi puukotustapauksen myötä. Kaveri oli ihan sairaan pähkinöinä pohjoismaisesta ja erityisesti suomalaisesta metallimusiikista. Spotify päälle ja hevibileet käyntin! Sen verran otettu kaveri oli meidän soittolistoista, että ainakin Mekanismin pitäis alkaa maksaa mulle ja Masalle proviikkaa hyvin hoidetusta kansainvälisestä PR-työstä.

Ilta kokonaisuudessaan venyi sen verran pitkäksi, ettei keskiviikkona yksikään reippaan suomitriomme jäsenistä herännyt kovinkaan hyvin levänneenä. Liikkeelle oli kuitenkin lähdettävä. Päivän ehdottomana ykköskohteena Happy Valleyn teeplantaasit sekä teetehdas, jossa kerätyt lehdet kuivataan ja käsitellään sen näköisiksi, kokoisiksi ja makuisiksi, millaisinina olemme niitä tottuneet näkemään ja käyttämään. Opimme teen valmistuksesta yhtä sun toista, kuten esimerkiksi sen, ettei musta, vihreä ja valkoinen tee ole todellakaan mitään omia lajikkeitaan, vaan sen yhden ja saman puskan lehtiä, jotka ainostaan käsitellään eri tavoin. Teelajikkeita ei ilmeisesti ole kuin kaksi erilaista: kiinalainen tee (vuoristotee) ja intialainen tee (tasankotee). Näistä kahdesta, Darjeelingissa kasvavat kepit ovat sitä ensimmäistä.

Iltapäivällä suuntasimme kohti Darjeelingin Observatory Hillillä sijaitsevaa temppeliä, joka ainakin lonely planttimme mukaan olisi erittäin komea tai ainakin komeahko nähtävä.

Ja voi Pyhän Henrikin sormus sentään! Sehän oli! Eriväriset rukouskankaat koristivat koko temppelialuetta lipuiksi ripustettuina luoden lähes epäuskottavan hienon värien kirjon. Enempää en edes yritä kuvailla. Annan kuvien hoitaa sen puolen.

Koska säätiedotukset olivat lupailleet, että sinnikkäät pilvet hälvenisivät torstai-aamuna ainakin hetkeksi päätettiin että suunnataan silloin kohti Tiger Hilliä, lähialueiden korkeinta paikkaa (2590m), josta näkisi pitkät matkat Himalajan vuoristoa aina Nepalin puolelle. Eräs niistä huipuista, jonka tiiikerikukkulalta voisi bongata olisi muuan Mt. Everest. Oman elämämme Veikka Gustavssoneina heräsimme torstaina jo 03:00, jotta varmasti ehtisimme ylös korkealle todistamaan mahdollisesti elämämme unohtumattominta auringonnousua...

… Vain löytääksemme lopulta itsemme keskeltä niin sankkaa sumupilveä, ettei siellä ollut juuri toivoa nähdä paljoa omaa kättänsä pidemmälle. Koska vielä reilun tunnin odottelun jälkeenkin näkyvyys oli enintään heikko tai kohtalainen, todettiin Tiger Hill melko yksimieleisesti tähänastisen elämämme mahdollisesti huonoimmaksi syyksi herätä kolmelta aamuyöllä. Pidimme kuitenkin kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta ja taksikyydin sijasta kävelimme takaisin Darjeelingiin, jonne Tiger Hilliltä oli matkaa reilut 11 kilometriä. Reitti vei meidät läpi pienten taajamien ja monien luostareiden ohitse. Kaikenlaisia luostareita Darjeelingin ympäristössä on valtava määrä. Ilmeisesti vuorten erakkomainen yksinäisyys sopii niiden tarkoitusperiin erinomaisesti.

Kävelyreittimme kulki samaa tietä Darjeelingin semikuuluisan ”Toy Trainin” kanssa. Tässä kyseessä on uskomattoman sympaattinen ja pieni juna(rata) joka nousee pitkän matkan kaukaa laaksosta aina Darjeelingiin asti. Rata on myös UNESCOn maailmanperintökohde, sillä se rakennettiin vuonna 1881 kuningatar Victorian käskystä, kun rikkaiden brittiherrojen piti saada jokin mukava keino päästä vuoristoon vilvoittelemaan kaiken raskaan kolonialismihallinnon keskeltä.

Torstaipäivän ilta sen sijaan tulisi olemaan ikimuistoinen. Olimme ensimmäisenä iltana nimittäin menneet lupailemaan tekevämme koko hotelliporukalle kunnon suomalaista ruokaa. Ruokalajiksi valikoitui vege-kaalilaatikko, sekä porilainen versio kaikille tutusta munavoista. Ruuan lisäksi myös musiikki tulisi olemaan koko illan yksinomaan suomalaista. Eppu Normaali, Leevi and the Leavings, Tiktak, Vesku Loiri, Darude, PMMP, Zen Cafe, Poikasaunoo ja niin edespäin. Finland in da haus! Ruuanlaittovastuun passasin suoraan Masalle ja Jasminille ja toimin itse illan DJ:nä.

Ja voi pojat mitkä jamit saatiinkaan aikaan! Ruuista munavoi keräsi kehut kaalilaatikonkin puolesta ja musiikki sai yksinomaan positiivista palautetta. Jossain vaiheessa iltaa mestan autotallista saatiin muodostettua täysin itseään kunnioittava disco, jossa soi jokaisen suomalaisen yökerhon hittikimara Cheekkeineen ja Petreineen. Huilimaan äänestä ja metelistä pääsi hotellin katolle, josta näkyi yöllisen pilvitaivaan lisäksi komea ukkonen ja salamat. Loppuillasta saatiin myös ammattilaisen palaute: Jokainen hotellin työntekijä tuli vuoron perään sanomaan, että meidän järkkäämämme Suomi-bileet olivat parhaat koko mestan historiassa. Meiningit jatkuivat aina fudiksen MM-kisojen avausmatsiin asti, jolloin Suomesta siirryttiin Brasilian tunnelmiin.

Kokonaisuudessaan aikamme Darjeelingissa oli täydellinen irtiotto siihen Intiaan, johon tutustuimme Kolkatassa ja joka jatkuisi varmasti seuraavassa kohteessamme Varanasissa. Kaupungin elämä oli sellaista persoonallista, huoletonta pikkukaupunkielämää, jota ei varmasti enää tulisi tällä reissulla vastaan.

Tarinan opetus: Jos eksyt Intiaan ja tykkäät buddhalaisista temppeleistä, teestä, miedosta ilmanalasta, hauskasta arkkitehtuurista, verrattain rennosta lomameiningistä ja komeista vuorista, mene Darjeelingiin. Äläkä pahus vieköön harkitsekaan mitään muuta nukkumapaikkaa, vaan varaa suoraan huone hotellista Ivy Castle.