Kaksipäisen lohikäärmeen varjossa

Kirjoittanut Matti

(16-19.6)

Tämä tarina alkaa oikeastaan jo Jasminin edellisessä blogissa mainitsemasta hindujen pyhästä juhlasta Ganga aartista. Oli ollut kuuma päivä ja veneeseen lähtiessämme oli Lauri ilmoittanut, että olo ei ole mitä parhain.

Kesken hindujuhlan heikkeni Laurin olo niin heikoksi, että hän tempaisi muutamatkin purjot suoraan pyhään Gangesiin.Tästähän varsinkin allekirjoittaneella riitti paljon hupia. Rantauduttuamme suuntasimme pitsalle, jossa tilasimme Jasminin kanssa vielä pitsat ja Lauri nuudelikeiton, jota ei kuitenkaan pystynyt syömään. Laurin olo oli niin heikko, että hän koki parhaaksi lähteä ruokapaikasta kesken kaiken hotellille, joka oli onneksi lähellä. Tämä oli kuitenkin vain alkusoittoa.

Yömme pienessä hikikopissamme, jossa ei ollut ilmastointia osoittautui yhdeksi painajaiseksi. Ensin minä kävin laulamassa Pavarottia puolenyön jäljestä ja jossain vaiheessa myös Jasmin syöksyi vessaan oksentelemaan. Lauri puolestaan tuskaili huoneemme arviolta +40 asteen lämpötilojen ja huonon ilman kanssa ja päätyi ylös hotellin kattoterassille ”nukkumaan” istumistarkoitukseen tehdylle puiselle penkille, koska ei voinut olla huoneessa. Kuuden aikaan aamulla myös minä tuskastuin ja kävimme Laurin kanssa hakemassa kokikset ja vettä lähimarketista ja suuntasimme kattoterassille ”viilentymään”. Noh, ensimmäinen huikka kokiksesta ja liisin lohikäärmeen lailla syöksemään tulta alas kattoterassilta vahingokseni ilmeisesti suoraan ainakin osittain suoraan jonkun paikallisen kotiin, sillä alhaalta alkoi kuulua ”Stop, stop!” huutoja. Tämä oli tietysti vahinko.Ydessä totesimme syyn oksenteluumme olevan aikaisemmin Lonely Planet suosittelemassa Blue Lassi paikassa sisään tunkemamme lassit. Haluaisin laittaa tähän kuvan lasseista tai paikasta, mutta yhä neljä päivää myöhemmin edes paikan ajatteleminen aiheuttaa välittömän oksennusreaktion. Pahoitteluni.

Tässä vaiheessa kamalan yön jälkeen päätimme, että lähdemme heti aamusta vaatimaan ilmastoitua huonetta, sillä se on nyt vain pakko saada. Yksinkertaisesti, jokainen oli oksentanut useamman kerran ja lämpötilat olivat aivan liikaa nestehukasta kärsiville kehoillemme. Menimme siis yhdeksän aikaan alas ja kerroimme hotellin omistajalle tilanteen, ettemme pysty olemaan saati nukkumaan täysin älyttömän ylikuumassa huoneessamme, jossa ei ollutkaan sitä luvattua ilmastointia. Omistaja ymmärsi tämän täysin ja kertoi, että hän hommaa meille huoneen toisesta hotellistaan ja asia järjestyy.

Tunnin päästä meitä odottikin Tuk-Tuk hotellimme edessä, joka kuljetti meitä vajaan kilometrin matkan uuteen hotelliin, joka olikin sitten täysin eri luokkaa. Hyvän tason hotellimme omasi ilmastoinnin, kaapelikanavat, hyvät sängyt, kuumaa vettä, minibaarin (jonka hinnat ovat sitä luokkaa, että sieltä voi ottaa huoletta mitä vain), sekä ravintolan ja erittäin avuliaan henkilökunnan. Mikä parasta huoneen hinta olisi ollut 3500 rupiaa per yö, mutta meidän kokemastamme vääryydestä saimme sen samaan hintaan kuin edellinen hotelli olisi ollut eli 1300 rupiaa, tosin ilman aamiaista jonka joutuisimme itse maksamaan. Mutta fasiliteettien parannus oli MERKITTÄVÄ.

Toisinsanoen Jasmin lepäili meidän kanssa maanantain huoneessa ja lähti illasta junalla Delhiin. Laurin olotila oli illasta sen verran heikko, että sovimme vain minun lähtevän saattamaan Jasmin juna-asemalle. Matka kolmestaan on nyt ohi ja meidän matkamme jatkuu kahdestaan, johon olemmekin Laurin kanssa tottuneet jo aikaisemmin. Tätä duoa ei pysäytä mikään ja on hauska olla jälleen kerran täysin kaksin tämän sonnin kanssa liikkeellä.

Jasminin lähdön jälkeen minä ja Lauri olemme lähinnä lepäilleet vielä tiistain ja keskiviikon. Olemme katselleet elokuvia, lukeneet, katsoneet jalkapalloa ja yrittäneet syödä sen minkä olemme pystyneet. Aika on siis kuitenkin kulunut ihan ok ja onneksi osittain vahingostakin aikamme Varansissa on lähes viikko. Alun perin oli siis tarkoitus lähteä Agraan jo keskiviikkona, mutta junaa ei mennyt silloin, joten päätimme tiistain sijasta lähteä torstaina. Onneksi, sillä näin huono olomme ei mogannut koko Varanasia. Olettaen kaikilla ei ole käynyt niin hyvä tuuri, sillä lähes jokainen länsimaalainen täällä näyttää siltä, että on juuri nyt tai on juuri ollut oksennustaudissa. Kovinkaan moni länsimaalainen ei näytä täällä järin terveeltä. Yksi syy lienee kaupungin huono infra, hygienia ja käsittämätön yli 40 asteen kuumuus. Emme siis ole ainoita.

Vaikka koko aika maananataista aina tähän päivään asti on ollut huonoa oloa ja taistelua siitä pysyykö ruoka tai mikään sisällä vai ei ja jos ei niin mistä päästä tulee ulos, niin tiistaina illasta olo oli sen verran parantunut, että päätimme lähteä taksilla Varanasin ”pyhimpään” perheravintolaan McDonaldsiin, sillä mikään kummallinen Malai Kofta tai Vegetable Jholfrhezi ei todellakaan kuulostanut millään tapaa mahdolliselta syödä ja hotellimme ravintolassa kokeilemamme pasta tai naapurissa kokeilemat sandwichit olivat yksinkertaisesti aivan kamalan makuisia. Mielemme teki siis jotain tuttua makua ja suolaista ja totesimme Mäggärin olevan tämä. Matka kyseiseen ravitsemusliikkeeseen lähdimme matkamme pelottavimmalla tuk-tukilla. Kuski ajeli yhdellä kädellä osoittaen samalla toisella eri suuntiin muille, ettei saa tulla. Tässä menopelissä ei myöskään ollut valoja, vilkkuja tai peilejä, mutta perille selvisimme. Kuski kysyi vielä meidän lähtiessä koska palaamme. Vastauksemme hänelle oli, että emme palaa, sillä emme halunneet enää hänen kyytiinsä. Sisään astuttuamme ensimmäinen huomio oli, että tutut asiat on tasan mckana-ateria ja nugetit. Loput olivat mc-aloo, mc-paneer, Chicken mc maharadja tai jotain muita kummallisia asioita. Otimme molemmat kanahampurilaisateriat ja olimme tyytyväisiä. Ainakin yöhön asti, jolloin vatsassa alkoi vääntää mäkkärirasvojen määrä, mutta siitäkin selvisimme.

Keskiviikkona veljeni Jugin mainitsema ribuletto soi yhä ja vatsani oli kohtuu arvaamaton mutta uskalatauduimme jo lähtemään ulos. Ensimmäinen ulkoilumme oli n. 1,5 tuntia kestänyt lounasretki, jonka jälkeen olimme hiestä läpimärkiä ja aivan tuhoutuneita. Reilu tunti lepoa ja uusi retki kohti vanhaa kaupunkia. Tavoitteena oli nähdä Ganga aart uudelleen, sillä Laurihan oli lähinnä nähnyt Gangan ilman aartia viimeksi. Reunaehdoksi asetimme, että halaumme löytää ilmastoidun kattoravintolan, josta näkee tapahtuma-ghatille, jossa täytyy olla ilmastointi ja vessa.Tämä onnistui suh helposti paikallisen kauppiaan avustuksella, joka vastapalvelukseksi pyysi meitä tulemaan katsomaan kauppaansa. Paikka, johon hän meidät vei oli täydellinen, oli ilmastointi, oli ruokaa ja oli täydellinen näkymä pyhiin kekkereihin ylhäältäpäin katsottuna. Myös paikan katolla ja ikkunakaltereissa riehuvat apinat toivat tilanteeseen omat mausteensa. Juhlan loputtua ”oppaamme” tuli hakemaan meidät kauppaansa ja hetken aikaa katseltuamme ostimme yhden t-paidan ja housut suuntasimme takaisin hotellillemme jälleen hiestä märkinä ja täysin uupuneina. Onneksi hotellilla on ilmastointi!

Näin aamulla olo on ihan ok. Joskin huoneen luovutus on 5 minuutin päästä ja juna lähtee vasta 7 tunnin päästä. Ulkona tämä aika ei viime päivien perusteella tule olemaan millään tavalla mahdollinen, mutta ensin hengaillaan nyt hotellin aulassa ja käytetään nettiä sun muuta. Sitten suunnataan näkemään vielä pari nähtävyyttä, lounastetaan ja tarpeen tullen tullaan viettämään taukoa tähän hotellin aulaan. Kuuden jäljestä illalla lähtee 12 tunnin yöjuna Agraan, johon siis saavumme kuuden jäljestä aamulla. Virheistä oppineina olemme panostaneet jatkomajoituksiimme hieman enemmän rahaa, joten ainakin asumisfasiliteetit pitäisi olla jatkossa kunnosa